virtuaalihevonen   |   © Niina

Kärmeniemen Surusilmät

"Surku" VH12-018-0104
m suomenhevostamma 153cm
30.12.2011, k. 3.12.2015 26-vuotiaana
omistaja & kasvattaja Kärmeniemi
kilpaili kenttäratsastuksessa helppo
(ko: helppo A, re: 100cm, me: 100cm)



KRJ-III
8 + 42 + 3 + 20 + 15 = 88

ERJ-III
5,5 + 40 + 1 + 14 + 15 = 75,5

KERJ-I
14,25 + 39 + 30 + 10 = 93,25
(tilaisuuden parhaat pisteet)

SV-III
rakenne 7, suku 10, käytöskoe 5, ratsastuskoe 7,3 + 5 (64.515%) = 34,3

 

Kun Surku aikoinaan tapitti mua varovasti mammansa takaa surkein silmin, olin heti ihan myyty. Se oli säälittävän ruma, ihan rääpäle. Muistan Tomin kyselleen aina joka toinen päivä, että joko sä haluaisit myydä sen vaikka harrasteratsuksi tai jotain. Ei käynyt, Surku oli minun hevoseni. Mulle se oli tajuttoman ihana ja suorastaan enkeliin verrattavissa oleva hevonen siinä missä toiset näkivät ruman ankanpojan - se muun muassa veti pohjat VSRn varsa-arvionnissa, ollen meidän kaikkien aikojen huonoin varsa. Minun Surkuni. Odotin ja odotin sen muuttumista joutseneksi myös toisten silmissä, mutta sitä ei oikein ikinä tapahtunut. Sen sijaan se osoittaudui pieneksi luonnonlahjakkuudeksi ajohevosena ja suureksi luonnonlahjakkuudeksi ratsuna. Surkun kanssa on kaikki ollut niin helppoa ja vaivatonta. Se on leimautunut voimakkaasti mammaan eli meikäläiseen ja todellakin on yhden hevosen ihminen. Mutta eipä se muita haittaa, kaikista vähiten mua ja Surkua.

Ensimmäisen kerran kun alettiin oikeasti opettelemaan Isojen Heppojen koulujuttuja mun vakkarivalmentajan valvovan silmän alla. Se nauroi kuin hullu mun hassua tahtia kehittyneelle ratsulle, joka seisoi surullisen näköisenä kaarrossa aivan paikoillaan meikäläisen kiskoessa satulavyötä. Kentsu kysyi, että ajattelinko ihan tosissani tehdä tollasesta kouluhevosta. Joo, siinä vaiheessa Surkun pää oli todella iso verrattuna muuhun kroppaan ja sen kaula oli vielä ihan olematon. Lisäksi etu- ja takaosa tuntui olevan kuin eri hevosista. Mutta ei haitannut meidän menoa. Surku on pienestä pitäen ollut mun kanssani tajuttoman miellyttämisenhaluinen ja nöyrä, se on aina yrittänyt antaa kaikkensa. Eihän se aluksi tajunnut pohkeenväistöistäkän mitään, mutta yritti silti todella kovasti ymmärtää, että mitä mä halusin, ja olla sotkeutumatta lapiokavioihinsa.

Surku on kuitenkin aina ollut nopea oppija, se kehittyy mitä hurjinta vauhtia. Ei ehkä fyysisesti - se on vieläkin huonojouhinen, sen yksi kavio on valkoinen ja sen päässä on ihan epämuodostunut vänkyrä, joka on papereissa merkitty tähdeksi - mutta kaikessa muussa se loistaa kuin Pohjantähti. En ymmärrä, miten kaikille muille tuli yllätyksenä se, kuinka mahtava hevonen Surkusta kasvoi. Nykyään se vaan toimii. Joka tilanteessa, joka lajissa. Kenttähevosena se on ehkä vähän ujo - siltä löytyy halu ja polte mennä kovaa, niin kovaa kuin kaviot vain jaksavat mennä, mutta se ei kerta kaikkiaan kehtaa. Sillä on geeneissä peritty kipinä maastoesteisiin ja tukka tuubilla viilettämiseen, mutta koska se on Surku, se antaa ratsastajan päättää kaikesta.

Karla on joskus Surkua ratsastellut - "esteillä ihan täysi katastrofi, koulussa hirvee kuminauhavempula ja maastossa hiljanen hissukka". Ei voinut kuin kehrätä itsekseen tyytyväisenä, koska mun mielestä musta pikkutamma on kerta kaikkisen loistava hevonen kaikin puolin. Se on tajuttoman herkkä istunnalle ja ulkopuolisen silmin näyttää toimivan ajatuksen voimalla. Herkkyydellä on negatiiviset puolensakin: muilla ei oikein ole selkään asiaa. Esimerkiksi meikä ja Karla ollaan fyysisesti melkeinpä identtisiä aina painosta ja pituudesta lähtien ja ratsastuskin on melkein samanlaista. Silti minä saan sillä 68 prosentin tuloksen helppo A -radalta, vain minä ylitän 110-radan tuplanollalla ja voittoajalla. Ja vain minä voin viilettää sillä kiitolaukkaa kotiharjuilla ilman pelon häivääkään.

Maailman nöyrin ja suurisydämisin, sitä tämä hevonen on. Se on ujo, mutta niin rohkea. Se on pieni, mutta niin suuri. Se on vähän hölmö, mutta niin yritteliäs. Jos Surku on mulle enkeli, niin mä taidan olla sille Jumala. Kerta toisensa jälkeen saan hevosesta irti nopeat ja ketterät kaarrokset ilman kaatumisia tai kompasteluja, kerta toisensa jälkeen saan sen ratsastettua täydessä laukassa vesiesteen läpi vaikka tamma vihaa yli kaiken kastumista, kerta toisensa jälkeen saan sen esittämään kasin arvoista keskiravia vaikka se on yksi sen heikoimmista liikkeistä. Niin siitä SV-III -palkitusta, huonoimmasta varsasta, joka oli kaukana potentiaalisesta ja lupaavasta, tuli KERJ-I -palkittu tykki joka lajissa. Minun pieni vänkyräpääni.

Topias
KERJ-III SLA-II YLA3
Remun Reetu Remun Veeti
Sammon Venla
Sulkion Inkeri Intiaanipäällikkö
Juulia
Melko Harmaja
KERJ-II SLA-II
Melko Huituli Humppa
Semirakas
Melko Tahti Pohjosen Poika
Sanaton

Jälkeläiset:
t. Kärmeniemen Surupusero     s. 22.2.2014     (i. Rapakkorastas)
t. Kärmeniemen Surusydän     s. 23.11.2013     (i. Joogin Elämännälkä)
o. Kärmeniemen Vitjat     s. 12.5.2013     (i. SH Vekselin Pedro)
t. Kärmeniemen Surutango     s. 7.4.2013     (i. Kärmeniemen Rumba)
t. Kärmeniemen Surusointu     s. 24.2.2013     (i. Joogin Elämännälkä)

Remun Reetu on Reetuksi kutsuttu herrasmies, joka oli painottunut hyvin vahvasti estepuolelle. Tämä ori on kilpaillut menestyksekkäästi niin rataesteillä, kuin kenttäesteratsastuksessakin. Säkäkorkeutta tältä kulomustalta komealta suomenhevosoriilta löytyy 154 cm. Luonteeltaan se on ollut aina todella rohkea ja reipas, minkä takia se varmasti onkin menestynyt lajissa, missä vaaditaan kylmähermoista hevosta. Ihmisiä kohtaan Reetu on myös aina ollut hyvin ystävällinen ja rehellinen, eikä niinkään orimaisen haastava missään tilanteessa. Nyt vanhemmalla iällä Reetu on ollut hyvin haluttu myös jalostuskäyttöön, sillä se on tehnyt upean kilpauran, eikä suvussa tai luonteessakaan ole ollut pahaa sanottavaa. Jälkeläisiä siltä löytyy jo toistakymmentä, joista suurin osa jatkaa isänsä jalanjäljissä.

Remun Veeti oli musta, 159 cm korkea suomenhevosori. Veetiksi kutsuttu ori periytti jälkeläisilleen hyvää luonnettaan ja upeaa väritystään, mikä sai ihmisten päät käntymään mennen tullen. Veeti oli hyvin pitkälti rataesteille painottunut ori, ja se kilpailikin erittäin menestyksekkäästi ja ahkerasti painotuslajissaan. Rataesteiden lisäksi Veetiltä löytyi muutama tulos myös kenttäesteratsastuksesta, mutta kilpailipa tämä monitoimihevonen myös jonkin verran kouluratsastuksessa, sekä kevyesti valjakkoajossa. Luonteeltaan tämäkin ori oli reipas ja rehellinen, sekä ehdottoman kiltti ja varmajalkainen hevonen kenen tahansa käsiteltäväksi. Valitettavasti Veeti menehtyi 23-vuotiaana vanhuuden tuomiin vaivoihin.

Sammon Venla, tämäkin kulomusta, kuvankaunis suomenhevostamma. Säkäkorkeutta Venlalta löytyi 152 cm, rakenteeltaan se oli hyvin korrekti ja suhteellisen sporttinen pakkaus. Venla hurmasi kenet tahansa liikkeillään ja upealla olemuksellaan, mutta luonteeltaan tamma oli melko kipakka ja jääräpäinen tapaus. Se osasi olla haasteellinen ja itsepäinen, mutta toisaalta se on periyttänyt jälkeläisilleen suomenhevoselle tyypillistä luonnetta sekä ehdotonta sisukkuutta ja voitontahtoa. Venla kilpaili kenttäratsastuksessa kohtalaisen runsaasti, menestyen useimmiten hienosti. Maastoesteillä tämä tamma on ollut elementissään, mutta eipä varmajalkaiselle neidolle muutkaan lajit ole tuottaneet tuskaa. Venlalta löytyy viisi jälkeläistä, joista jokainen on perinyt emänsä kaunista väritystä.

Sulkion Inkeri on myös musta, 151 cm korkea suomenhevonen. Pienestä koostaan huolimatta Inkeri on aina ollut luonteeltaan hyvin voimakastahtoinen, mutta kiltti. Se on rakenteeltaan kevyempi suomenhevonen, eikä niinkään aivan rotumääritelmän mukainen, massavampi hevonen. Vaikka Inkerin suvusta ei kenttäratsastukseen painottuneita hevosia löydy, eikä itse Inkerinkään rakenne antaisi niin heti kuvitella, tämä tamma on tehnyt upean uran kenttäratsun roolissa. Se on energinen ja lennokas pieni hevonen, joka on kuitenkin ollut rohkea vaikeissakin tilanteissa, eikä ole koskaan luovuttanut kilpailuissa. Inkeri on ns. yhden ihmisen hevonen, joka luottaa täysin ratsastajaansa ja siihen, mitä ollaan tekemässä. Tästä onkin varmasti ollut apua hienolla kenttäkilpailutaipaleella!

Intiaanipäällikkö olikin jo huomattavasti paljon suurempi, 166 cm korkea, rautiaankimo suomenhevosori. Intiaanipäällikkö on peräisin pääasiassa kouluratsastukseen painottuneesta suvusta, ja itse orikin on kilpaillut elämänsä aikana runsaasti kouluratsastuksessa niin aluetasolla kuin kansallisissakin kilpailuissa. Kouluratsastusmenestyksen lisäksi Intiaanipäällikkö starttasi elämässään joitain kertoja myös rataesteillä ihan kohtalaisen hyvällä menestyksellä. Luonteeltaan Intiaanipäällikkö on ollut hyvin nöyrä ja rehellinen, sekä rauhaa rakastava herrasmies. Se onkin ollut myös kiinnostava valinta suomenhevoskasvattajille jalostusta ajatellen, sillä upean värityksensä, hienon luonteensa sekä menestyksensä ansiosta ori on jättänyt jälkeensä runsaasti toinen toistaan upeampia jälkeläisiä.

Juulia oli kuvankaunis, musta ja äärettömän pienikokoinen, 148 cm korkea, suomenpienhevostamma. Tämä tamma ei milloinkaan ollut kilpakenttien tähti, vaan pääasiassa tamma vietti elämäänsä harrasteratsuna yksityisessä omistuksessa, startaten kuitenkin pariin kertaan seuratason estekilpailuissa. Potentiaalia Juulialla olisi varmasti ollut kilpailuihinkin, mutta omistajan rohkeuden loppuessa kesken, tamma viihtyi hyvin harrastehevosenkin roolissa. Luonteeltaan Juulia oli aivan kymppi, sillä se oli jokaisen ystävä ikään tai sukupuoleen katsomatta, ja sen selkään pystyi laittamaan kenet tahansa kokemuksesta riippumatta. Juulia on periyttänyt myös jokaiselle jälkeläiselleen hyvää luonnettaan. Tamma varsoi elämässään neljä kertaa, ja jokainen jälkeläinen on tehnyt hienon kilpauran emänsä harrastetaustasta huolimatta.

Melko Huituli oli komea, 155 cm korkea suomenhevosori. Väriltään Huituliksi kutsuttu hevonen oli ruunikonkimo, ja se herättikin huomiota kauniilla värityksellään. Huituli oli painottunut kenttäesteratsastukseen, missä se kilpailikin helpoissa luokissa erittäin hienolla menestyksellä. Toisinaan Huitulia nähtiin kisamassa myös yksittäin este - ja kouluratsastuskilpailuissa, mutta näiden luokkien tulokset olivat orilla lähinnä keskinkertaisia. Huituli kisasi pääasiassa avoimia luokkia, sekä suomenhevosille tarkoitettuja luokkia Suomessa. Ori on kantakirjattu elinaikanaan suomenhevosten kantakirjassa II-palkinnolle, minkä jälkeen se oli myös haluttu jalostuskäytössä. Huituli onkin saanut yhteensä 25 jälkeläistä, joista puolet ovat jatkaneet isänsä jalanjäljissä kenttäesteratsastuksessa.

Humppa oli myös ruunikonkimo, 158 cm korkea suomenhevosori. Humppa periytti jälkeläisilleen lähes poikkeuksetta kaunista väritystään sekä korrektia, sporttista rakennettaan. Tämä ori syntyi ravipainotteisesta suvusta ja myös Humpasta odotettiin suurta juoksijaa radoille. Jo nuorena kuitenkin havaittiin Humpan laukkaherkkyys, ja orin ratsukoulus aloitettiin - eikä todellakaan turhaan. Humppa kilpaili elämänsä aikana esteratsastuksessa jopa huimissa 110-120 cm rataesteillä, menestyen vieläpä erittäin kehuttavasti. Jo esteuransa alussa Humppa kantakirjattiin toisella palkinnolla, minkä jälkeen se onkin tasaisesti jättänyt maailmaan toinen toistaan parempia hyppääjäjälkeläisiä.

Semirakas oli korkeudeltaan 153 cm, väriltään kaunis punarautias tamma. Tamma asusti varsa-aikansa harrastepohjaisella tallilla, mutta jo tamman ollessa nuori, se siirtyi menestyneen kilparatsastajan koulutukseen, joka lähtikin viemään tammaa pitkälle eteenpäin esteiden saralla. Kilpailija aloitti myös Semirakkaan kilpailuttamisen esteradoilla, mistä tamma niitti mainetta ja kunniaa hienosti. Se oli todella rohkea ja reipas hyppääjä, eikä arkaillut turhia. Luonteeltaan Semirakas oli kylläkin itsepäinen ja toisinaan haastavakin, mutta se antoikin varmaan tammaan sisukkuutta myös esteradoille. Semirakkaan ollessa jo vanhempi, se vietiin kantakirjatilaisuuteen, mistä tamma sai mukaansa II-palkinnon. Jälkeläisiä se on tämän jälkeen saanut yhteensä kolme, joista kaikki ovat oreja.

Melko Tahti oli ruunikko tamma, jolta löytyi säkäkorkeutta 152 cm. Melko Tahti oli painotukseltaan kenttäesteratsu, joka todellakin antoi lajille kaikkensa. Se oli hyvin sisukas, voitontahtoinen sekä periksiantamaton, eikä luovuttanut kilpatilanteissa koskaan. Melko Tahti olikin hyvin tunnettu ja pidetty suomenhevostamma, jota ihailtiin sen kauniin ulkomuodon, sekä hyvän luonteensa ansiosta. Ihmisiä kohtaan Melko Tahti oli hyvin ystävällinen ja rehellinen, ja nautti saamastaan huomiosta täysin siemauksin. Melko Tahti kantakirjattiin suomenhevostammojen kantakirjatilaisuudessa I-palkinnolla, mikä oli mieletön saavutus. Sen jälkeen tamma on saanut kolme jälkeläistä, joista kaikki ovat seuranneet emänsä jalanjälkiä kenttäkilpailuissa menestyen.

Pohjosen Poika oli myös raviuralle suunniteltu, vaaleanpunarautias, pienikokoinen ori. Säkäkorkeutta Pojalta löytyi vain 150 cm, rakenteeltaankin se oli hyvin urheilullinen, mutta korrekti ja suomenhevosen tyyppinen. Jo koelähdöissä selvisi, ettei Pojasta olisi raviuralle, joten hyvä ratsukouluttaja alkoi viemään oria eteenpäin kenttäratsastuskilpailuihin, mitkä ottivatkin heti tuulta alleen. Poika kilpaili aina SM-tasolla asti menestyen, eikä se todellakaan tehnyt huonoa uraa ratsuna. 14-vuotiaana orin kilpaura tuli päätökseensä, minkä jälkeen se vietiin kantakirjattavaksi ja Poika nappasikin upean I-palkinnon. Tämän jälkeen se siirtyi jalostusorin rooliin, ja on saanut useita kymmeniä jälkeläisiä elämänsä aikana.

Sanaton oli 154 cm korkea, kuvankaunis punaruunikko tamma. Sanattoman kasvattaja odotti siitä melkoista pommia kouluratsastuskenttiä silmällä pitäen, mutta valitettavasti neidistä ei löytynyt tarvittavaa liikettä miellyttääkseen kasvattajaansa. Tämän jälkeen tamma siirtyikin myyntiin, ja sen osti yksityinen omistaja, joka alkoi kisauttamaan tammaa kenttäesteratsastuksessa. Siinä lajissa Sanaton olikin elementissään, sillä se oli hyvin ketterä ja sisukas ratsu. Kantakirjattavaksi Sanaton vietiin ennenkuin se täytti 10 vuotta, ja tilaisuudesta tamma nappasi mukaansa II-palkinnon. Sanaton varsoi elämänsä aikana kahdesti, joista molemmat olivat tammoja.

kenttäratsastus (34: 9-8-4)

03.03.14 KERJ Cup helppo: 7/63
09.10.13 KERJ helppo: 2/30
08.10.13 KERJ helppo: 4/30
04.10.13 KERJ helppo: 3/30
25.09.13 KERJ helppo: 4/30
12.08.13 KERJ helppo: 2/50
10.08.13 KERJ helppo: 5/50
22.07.13 KERJ helppo: 1/29
20.07.13 KERJ helppo: 4/29
19.07.13 KERJ helppo: 4/29
15.07.13 KERJ helppo: 2/8
30.06.13 KERJ Cup helppo: 2/85
12.06.13 KERJ helppo: 2/40
29.05.13 KERJ helppo: 1/33
28.05.13 KERJ helppo: 1/33
26.05.13 KERJ helppo: 1/39
13.05.13 KERJ helppo: 1/39
29.04.13 KERJ helppo: 4/40
06.04.13 KERJ helppo: 1/30
03.04.13 KERJ helppo: 3/40
02.04.13 KERJ helppo: 1/38
28.03.13 KERJ helppo: 7/50
23.03.13 KERJ helppo: 2/40
22.03.13 KERJ helppo: 4/40
01.02.13 KERJ helppo: 1/50
18.01.13 KERJ helppo: 2/48
16.01.13 KERJ helppo: 4/48
09.01.13 KERJ helppo: 7/50
01.01.13 KERJ helppo: 3/30
28.09.12 KERJ helppo: 2/19
18.05.12 KERJ helppo: 6/40
12.05.12 KERJ helppo: 3/50
15.04.12 KERJ Cup helppo: 1/6
11.04.12 KERJ helppo: 4/40

esteratsastus (42: 7-8-10)

22.11.15 ERJ 100 cm: 1/40
21.11.15 ERJ 100 cm: 5/40
20.11.15 ERJ 100 cm: 5/40
19.11.15 ERJ 100 cm: 6/50
17.11.15 ERJ 100 cm: 4/40
14.11.15 ERJ 100 cm: 2/50
02.11.15 ERJ 100 cm: 5/30
02.11.15 ERJ 100 cm: 3/30
25.10.15 ERJ 100 cm: 5/30
25.10.15 ERJ 100 cm: 4/30
21.08.14 ERJ 90 cm: 2/30
17.08.14 ERJ 90 cm: 2/30
01.06.14 ERJ 90 cm: 3/40
01.06.14 ERJ 100 cm: 3/30
05.05.14 ERJ 90 cm: 4/30
29.04.14 ERJ 100 cm: 2/30
27.04.14 ERJ 100 cm: 4/30
26.04.14 ERJ 80 cm: 3/30
26.04.14 ERJ 100 cm: 3/30
25.04.14 ERJ 90 cm: 2/30
25.04.14 ERJ 100 cm: 1/30
24.04.14 ERJ 90 cm: 3/30
24.04.14 ERJ 100 cm: 1/30
24.04.14 ERJ 100 cm: 1/30
23.04.14 ERJ 100 cm: 4/30
22.04.14 ERJ 100 cm: 5/30
21.04.14 ERJ 100 cm: 5/30
20.04.14 ERJ 100 cm: 5/30
19.04.14 ERJ 100 cm: 2/30
15.04.14 ERJ 100 cm: 1/30
11.04.14 ERJ 90 cm: 2/30
11.04.14 ERJ 100 cm: 4/30
10.04.14 ERJ 100 cm: 5/30
10.04.14 ERJ 90 cm: 2/30
22.03.14 ERJ 100 cm: 3/30
21.03.14 ERJ 100 cm: 3/30
19.03.14 ERJ 100 cm: 3/30
18.03.14 ERJ 100 cm: 1/30
22.07.13 ERJ 90 cm: 3/30
20.07.13 ERJ 90 cm: 1/30
16.07.13 ERJ 90 cm: 4/30
12.06.13 ERJ 100 cm: 5/60

kouluratsastus (42: 9-4-8)

11.12.14 KRJ helppo A: 1/40
10.12.14 KRJ helppo A: 4/40
08.12.14 KRJ helppo A: 4/40
18.08.14 KRJ helppo B: 10/100
16.08.14 KRJ helppo A: 10/100
28.05.14 KRJ helppo B: 1/30
26.05.14 KRJ helppo A: 1/30
25.05.14 KRJ helppo A: 2/30
20.05.14 KRJ helppo B: 6/40
14.05.14 KRJ helppo A: 1/30
09.05.14 KRJ helppo A: 2/30
29.04.14 KRJ helppo A: 4/40
26.04.14 KRJ helppo A: 6/40
25.04.14 KRJ helppo A: 5/40
25.04.14 KRJ helppo A: 6/40
24.04.14 KRJ helppo A: 5/40
22.04.14 KRJ helppo A: 3/40
21.04.14 KRJ helppo A: 4/40
21.04.14 KRJ helppo A: 6/40
18.04.14 KRJ helppo A: 4/40
16.04.14 KRJ helppo B: 3/40
15.04.14 KRJ helppo B: 3/40
11.04.14 KRJ helppo A: 4/40
11.04.14 KRJ helppo A: 3/40
09.04.14 KRJ helppo B: 1/40
08.04.14 KRJ helppo A: 2/40
25.03.14 KRJ helppo B: 2/40
24.03.14 KRJ helppo A: 6/40
24.03.14 KRJ helppo A: 3/40
22.03.14 KRJ helppo B: 3/40
22.03.14 KRJ helppo A: 5/40
21.03.14 KRJ helppo A: 1/40
19.03.14 KRJ helppo A: 4/40
31.07.13 KRJ helppo B: 1/331
27.05.13 KRJ helppo A: 6/40
23.05.13 KRJ helppo A: 3/40
20.05.13 KRJ helppo A: 1/2
20.05.13 KRJ helppo B: 1/8
11.05.13 KRJ helppo B: 7/50
30.04.13 KRJ Cup helppo A: 14/410
30.04.13 KRJ Cup helppo B: 33/410
16.04.13 KRJ helppo B: 3/27

Kuulumisia valmennusmerkeissä 13. huhtikuuta 2014

Oikeasti hyvä kouluhevonen muuntautui oikeasti hyväksi kenttähevoseksi heti seuraavana päivänä kun suunnattiin Karlan ja mummon kanssa maastoesteille! Aloitettiin tukkiokserilta, joka oli vedessä. Karla otti aluksi pari lämmittely hyppyä pelkästään yhdelle tukille kuivalla maalla, että sai hieman tuntumaa. Kun aloitettiin hyppäämään okseria, Surku hyppäsi aluksi hieman epäilevästi ja jarrutti kohti estettä. Neuvoin seuraavaa hyppyä varten Karlaa pitämään pohkeet kiinni loppuun saakka, ettei tamma rupea pälyilemään esteelle. Okserilla hypyt alkoivat sujumaan jo huomattavasti paremmin, joten siirryttiin seuraavalle esteelle, mikä oli tarkkuutta ja taipuvuutta vaativa. Esteenä oli kolme matalaa tukkia, jotka olivat vierekkäin, esteiden tiet muodostivat kiemurauran. Ensimmäinen tukki meni hyvin, toiselta jäi puuttumaan laukanvaihto ja kolmas meinasi mennä ohi. Karlan ja Surkun täytyi molempien olla erittäin tarkkana ja neuvoinkin Karlaa tekemään hieman reilummin puolipidätteitä ja käyttämään istuntaa. Ensimmäinen tukki meni hyvin ja toisellakin vaihtui laukka. Viimeinen tie meinasi mennä taas hieman pitkäksi, mutta huomattavasti paremmin kuin edellisen kerran. Annoin ratsukon välillä hengähtää, kunnes he koittivan uudelleen. Muutaman tehtävän suorituksen jälkeen tuli lähes täydellinen suoritus. Jätettiin tukit sitten rauhaan ja lopuksi ratsukko hyppäsi vielä pöytää. Se oli ratsukolle ihan peruseste, joten hiottiin hieman Karlan istuntaa. Neuvoin Karlalle tarkasti miten hänen kuuluu myödätä ja istua esteellä. Ei siinä hirveästi korjattavaa enää sitten ollutkaan.

Kuulumisia valmennusmerkeissä 12. huhtikuuta 2014

Karla tuli viikonlopuksi Haminaan ja pistinkin tyttösen pitkästä aikaa Surkun selkään ottamaan tuntumaa oikeasti hyvään kouluhevoseen! Aloitettiin tuuppaus kanssa väistötehtävällä. Ratsukko teki pituushalkaisijaa, jonka aikana tehtiin siksakväistöjä. Ensin väistettiin oikealle, hetki suoraan ja sitten väistö vasemmalle. Karla hallitsi hyvin avut ja asetti sopivasti Surkua liikkeen suunnasta poispäin. Treenattiin hetki oikealle väistämistä ja kun se alkoi sujua, jatkettiin siksakväistöjä. Vähitellen tehtävä alkoi sujumaan paremmin ja yhdistin sen vielä eri tehtävään. Ratsukko jatkoi oikeaan kierrokseen, jossa piti mennä kulma niin syvältä kuin mahdollista, sitten voltti oikealle kiertäen ja sen jälkeen siksakväistöt, ensin tehtävä käynnissä ja sitten ravissa. Kulmaan Surku meni melko hangotellen ja neuvoin Karlaa jatkossa ottamaan huomioo miten ratsastaa kulmat, ettei tule oikomisia. Voltti oli hyvän muotoinen ja väistöt onnistuivat, taas vähän paremmin vasemmalle, mutta ei oikeassakaan mitään hirmuisia virheitä ollut. Jätettiin väistöt hautumaan Karlan sekä Surkun mieleen ja jatkettiin lisäyksillä käynnissä. Surku aluksi yritti karata alta, kun aloitettiin lisäämiset, mutta Karla sai kuitenkin hyvin pidettyä paketin kasassa ja muutama hyvä lisäys sieltä tuli. Samaa koitti ratsukko ravissakin, missä huomattavasti paremmin Surku lisäsi ja näytti ihan innostuvan. Loppuun ratsukko meni vielä pysähdyksiä ja siirtymisiä. Ratsukko aloitti ravi - laukka-siirtymisillä. Pari ensimmäistä oli hieman hataria, mutta vähitellen alkoi sujumaankin!

Kuulumisia 25. joulukuuta 2013

Ei sitten saatukaan valkeata joulua, eikä näin ollen myöskään joulupäiväistä rekiajelua. Siitä huolimatta aaton ja joulun välisenä yönä meille saapui pari todella väsynyttä matkalaista Vallilasta. Karla ja Kassu olivat lähteneet heti omien aattojuhliensa jälkeen ajelemaan kohti Haminaa, ja saapuivatkin siinä puolenyön jälkeen varaperheensä luokse. Vähän sai potkia kavereita ylös joulupäivän aamuna - tai no, aamuna ja aamuna, kello läheni jo yhtätoista! - vaikka kaksikon ei tarvinnut edes aamutallia tehdä. Andrea tuli kanssa visiitille, vietettiin mukavasti rääppiäisiä ja vaihdettiin vielä lahjojakin. Lopulta suunnattiin sitten talliin, ajatuksena sulatella kinkkuja. Surku ja Alaska saivat pitäytyä tarhassa, ne eivät vauvamasuineen pääsisi edes käyntimaastolle. Ratsuiksi valikoituikin sitten Taisto Andrealle, Väinö Karlalle (reippaiden valituksien kera), Antero Kassulle, Veera mulle ja Petjalle sekä Varpunen Tomille. Lapset, joilla oli myös vähän energisemmät oripojat alla, pistivät aina sopivan paikan tullen viilettäen ravia ja laukkaa kun me Kärmeniemet meidän rauhallisten ja rautahermoisten rouvahevosten kanssa käpyteltiin perässä. Kukaan ei ollut vaivautunut edes hevostaan satuloimaan, suitset sentään sujahti kaikille päähän. Petjakin on päässyt jo ratsastuksen makuun istuen tukevasti Veeran korkean sään ja äidin välissä, eikä ruunikkoa edes haittaa jouhiin iloisesti takertuva pikkupoika. Ei kyllä kaduta Veeran pitäminen, parempaa opetusheppaa ei voisi ollakaan!

Assin kouluvalmennus kotona 14. kesäkuuta 2013

Assi oli vieraanamme pari päivää ja kouli hevosista vähän parempia ratsuja:

Viimeinen valmennettavani Kärmeniemessä oli tamma, joka iski minuun kuten tamma oli aikoinaan omistajaansa iskenyt. Ei ehkä maailman kaunein tai seuraava Totilas, mutta todella sympaattinen Kärmeniemen Surusilmät oli mitä ihastuttavin neiti. Ratsastajansa Julian ja ratsun välillä tuntui olevan todella vankka luottamus, minkä vuoksi lähdimme treenaamaan varsin nopeasti korkeampaa ylälinjaa. Surku kun tuntui kulkevan hieman pääpainotteisesti - tätä kuvaa vahvisti ehkä tamman suhteellisen suurikokoinen mutta kaunis pää. Otimme avuksi avotaivutuksen, jolla tammaan saatiin vähän luotua painetta. Käynnissä Julia saikin ratsunsa varsin kevyeksi edestä ja kohti astetta näyttävämpää muotoa, mutta ravissa Surku kysyi, että mitäs nyt. Tammasta näki, että yritys oli kova, mutta kun paine ei hellittänytkään edestä vaikka ratsastaja pyysi jotain lisää, hämmentyi neiti hetkeksi. Parin kiekuraliikkeen ja Surkun aran kysymyksen jälkeen tammalla kuitenkin välähti. Ja ai että lopputunnista Julian alla kulki itsestään niin ylpeä suomenhevostamma, joka oli löytänyt komean ylälinjansa ja ryhdikkään tavan liikkua. Upea ratsukko, toden totta!

Kuulumisia 2. kesäkuuta 2013

Surku on startannut kesän kunnon rytinällä! Omistajattaren suunpielet ovat alkaneet jo laskeutua hymystä ja muuntautua erittäin suureksi O-kirjameksi. Me ei nimittäin olla poistuttu viimeisimmistä kenttäkilpailuista ilman sinivalkoista musiikkia. Vänkyräpää on dominoinut kouluradoilla, muistanut nostella jalkojaan esteillä ja pinkonut varmajalkaisesti menemään maastoesteillä. On se vaan niin uskomaton! En olisi ikinä ajatellut, että karsinassa seisovasta rumiluksesta tulee tällainen upeus! Estekisoissakin pyörähdettiin, mutta meidän oma kasvatti, Varpusen täyssisko, Pikkusirri vei voiton siinä luokassa. Surku oli kuitenkin upeasti viidentenä, vain pari sekunninsadasosaa ennen Voittoa, meidän estetykkiä!

Koulukilpailut Cresendossa 31. toukokuuta 2013

Oltiin starttaamassa ihan tuttua helppo A -ohjelmaa vähän kauempaa kotoa, enkä ollut tarkistanut tuomaria. Kun siellä C-kirjaimen kohdalla päätuomarina kököttikin erään poikabändin ihanin ilmestys, meni vähän kuviot sekaisin:

Oli hyvä fiilis. Surku oli just niin napakka ja kevyt kuin mihin olin pyrkinytkin, ja lähtömerkin saatuamme laukkasimme hyvässä muodossa radalle. Hevonen pysähtyi tasajaloin eikä heitellyt päätään. Tyytyväisenä kokosin kahdet ohjat vasempaan käteeni, etsin C-tuomarin katseellani ja sitten hymyni hyytyi. Auton oveen nojasi harvinaisen tuttu pojannulikka. Olin viimeiset kaksi vuotta vannonnut, etten tiennyt yhdenkään kyseisen poikabändin jäsenen nimeä ja että kappaleet olivat toinen toistaan huonompia. Vaan siellä yksi niistä tapitti aurinkolasiensa takaa suoraan meikäläistä. Toivottavasti pudotetut raskauskilot eivät enää näkyneet, huomasin paiseilevani ja vaistomaisesti vedin varmuuden vuoksi vähän vatsaa sisään. Mistä lähtien Louis Tomlinson on ollut minkääntasoinen koulutuomari??? Se oli toinen rääkäisy ajatuksissani. Kolmas oli rauhallinen tunnustus itselleni siitä, että todellisuudessa olin niin uskollinen One Direction -fanityttö, ettei ole tosikaan.

"I'm sorry--Did you already start? I mean, if you didn't, your 45 seconds are gone soon and--", yllätystuomari (note to self: lue kutsut ja kilpailijatiedotteet jatkossa ajatuksella) hämmentyi vähän itsekin. Tunsin kankiohjien lipsahtavan käsistäni (ja nivelohjien heti niiden perään), joten paniikkiratkaisuna tein nopean tervehdyksen, syöksyen sitten ryntäihin asti karanneiden ohjien perään.

"Uh, you're welcome, go ahead, I guess", Louis totesi yhä kummastuneena. Ja paniikkiratkaisu #2: hymyilin nopeasti tuomaripäädyn suuntaan näyttäen varmaan enemmän avopotilaalta kuin kouluratsastajalta ja höpöttelin jo pikkuhiljaa hermostuvalle Surkulle jotain One Directionista. Sain kuitenkin hieman kursittua ratkeilevia hermojani kasaan ja siirryimme raviin. Päädyssä tuli käännös oikealle ja oli ihan pakko mulkoilla vielä sisälle autoon, etten vaan olisi sittenkin nähnyt ja kuullut omiani? Mulkoilun tuloksena oli superhämmentynyt tuomari, kulmaan juokseminen lapa edellä sekä puuttellinen valmistelu keskiraville. Onneksi alla oli maailmanpelastajamateriaalia oleva hevonen: keskiravi onnistui tyydyttävästi. Diagonaalilta keskihalkaisijalle, diagonaalilta keskihalkaisijalle, you can do this, hoin päässäni ja suoristettuani Surkun aloin valmistella pohkeenväistöä. Pidin katseeni kahta kauheammin urhean tammani niskassa, kasvoni väriskaala oli nimittäin ilman pienintäkään epäilystä lähempänä tuomariautona toimivan kirkkaanpunaisen BMW:n väriä kuin aamulla naamaan sudittua meikkivoidesävyä.

Loputtomasta kriiseilystä huolimatta rata sujui ihan kohtalaisesti. Se oli ehdottomasti huonoin esittämämme rata ikinä, siitä ei ollut epäilystäkään, mutta urheasti suuntasimme kohti lopputervehdystä. Laukan nostettuani koko lopputervehdys tuntui lyövän mun kasvoja - sehän olisi G-pisteessä (no pun intended) eli aivan tuomarin nenän edessä. Yhtäkkiä kurkussa tuntui kova pala ja sain sen vaivoin nieleskeltyä ennen pysähtymistä. Tällä kertaa ohjat pysyivät kuin pysyivätkin vasemmassa kädessä ja katse liimattiin ihan suosiolla Surkun korviin.

"Thank you, I just--well, I'm going to write it down for you", saatiin tuomarilta palautteeksi. Laskin ohjat käsistäni, annoin Surkun venyttää itseään ja mietin hetken. Paniikkiratkaisu #3: takaosakäännös ja lisättyäkeskikäyntiä (kyllä, se on ihan varmana askellaji) ulos radalta. Sain paperin yllättävän nopeasti käsiini ja sulloin sen taskuun antamatta sillesilmäystäkään. Laitettiin hevoset autoon ja suunnattiin vielä katsomoon seuraamaan pari luokkaan. Lopulta sain aikaiseksi lukea paperini läpi. Loppukommenttin luettuani teki mieli vajota katsomon läpi maneesin pohjarakenteisiin sisäisen teinityttöni kirkuessa ja itkiessä.

I don't know if you knew but I'm in this band and we've done this song called What Makes You Beautiful, you might wanna give it a go? You know, "when you smile at the ground it ain't hard to tell" and everything. My pleasure, though.

Koulukilpailut (2x startti) Domenica Estatessa 20/05/2013

Juuri sopivasti kilpailupäiväksi julkaistiin äitiyslehdessä artikkeli meikäläisestä ja Surkusta (lue artikkeli), mikä oli ehdoton päivän piristysruiske. Rata kun ei Facebookin statuspäivityksen mukaan päättynyt kovin hohdokkaasti:

Nyt kävi jännät kisoissa! Ihan täydellinen rata takana, hevonen ihan avuilla ja kuskikin parempi kuin ikinä... Matkalla lopputervehdykseen, pysähtyminen just eikä melkein kuin GP-radalta ja mitä mä teen? Alan itkemään vuolaasti ja vollotan siinä sanaakaan sanomatta kun oli niin onnellinen fiilis. Tuomari talutti meidän pois radalta ja taputteli mua koko matkan polvelle, että älä huolehdi se meni oikeesti tosi hyvin sulla on hieno hevonen. Terveisin, raskaushormonit hyrrää yhä

Kuulumisia 30. huhtikuuta 2013

Käytiin ihan piruuttamme pyörähtämässä Kouluratsastusjaoksen CUP-mittelöissä. Tällä hetkellä meidän kouluratsastuskilpaileminen on vähän jäässä, varsinkin nyt kun kenttäkausi alkoi täydellä teholla maiden sulamisen jälkeen. Mukana oli melkein koko porukka meiltä ja niin tuntui olevan kaikilta muiltakin! Ihan hirvittävä määrä osallistujia. Surkun kanssa startattiin helppo B ja helppo A, joissa oli hurjat 862 osallistujaa yhteensä. Ihan mieletön määrä! Oltiin mukana lähinnä kokemuksen kannalta, koska kyseessä oli noin jättimäiset kisat ja hevosille uusi, jännittävä tilanne siellä parin tuhannen muun ratsukon seassa. Mutta niin Surku vain yllätti! Se antoi taas kaikkensa kummallakin radalla eikä antanut pelottavuuksien häiritä tai jänskättä. Helppo B meni jo todella mainiosti, sijoitus oli 33., ja sillä yltyi vielä hyvin palkintosijoille sillä 41 ensimmäistä ratsukkoa saivat ruusukkeen. Helppo A sen sijaan oli aivan unelma! Surku ei ole ikinä ollut parempi, prosentit olivat meille aivan hurjat ja loppusijoitus oli käsittämättömän hyvä 14. 452 ratsukon joukosta! Musta pikkuhevosemme sai kyllä niin paljon suukkoja ja herkkuja kotona, ettei ole tosikaan. Nyt ainakin tiedetään mitä Surkulla tehdään kun aktiiviura kentässä on ohi...

Kuulumisia 25. huhtikuuta 2013

Kesän tulemisen huomaa Tomin mielestä siitä, että hevosten määrä kasvaa. Tällä hetkellä kotosalla asuu kahdeksan omaa hevosta, joista yksi on kantavana. Ja odotellaanpa vielä kahta toistakin vauvaa syntyväksi - toinen on meidän oma kasvatti Väinöstä ja hän elelee vielä masuasukkina Taikakuun tiluksilla ja toinen harrastaa sama Hex Sporthorsesin suokkiosastolla. Koska 11 hevosta kesäksi ei kuulostanut vielä liialta, päätettiin Taikakuusta käydä noukkimassa vielä eräs komea oripoika. Meidän kolmas taikakuulainen äijä. Ehkä seuraavaksi otetaan tamma sieltä! Onneksi 3-vuotias Antero on täysin eri linjaa kuin toiset taikakuupojat - oikein hurmaava ja kiltti herrasmies, jonka kanssa ratsastusta on oikeasti miellyttävä harrastaa. Tuskin maltan odottaa millainen peto tästä kuoriutuu kunhan pääsemme kilpakentille!

Kuulumisia 10. maaliskuuta 2013

Karla pisti tänään höntsäten! Nautittiin pihalla auringosta oikein olan takaa, haettiin ensin Veera ja otinpa siitä matkaan mukaan myös Surkun ja Varpusenkin! Käytiin heittämässä vain loimet sisään ja suitsittiin kopukat ennen kentälle suuntaamista. Meikätyttö istuskeli aidalla nauttien superlämpimästä auringosta ja poniinit köllöttivät vierekkäin silmät ummessa takajalkojaan lepuutellen. Veera sen sijaan joutui vähän töihinkin kun Karla intoutui tuuppailemaan superkivaa tammaa ilman satulaa. Tulivatpa nuo kentälle unohtunutta kavalettiakin - yhtä innoissaan kumpikin! Lähdettiin tytsyjen "treenin" jälkeen vielä maastoon köpöttelemään, minä Surkun selässä Varpusta vieressä taluttelen. Kaikki tyttöset kulkivat melkeinpä rinnakkain heti kun päästiin isolta tieltä traktoriteille metsikköön ja höpöteltiin vain mukavia Karlan kanssa nauttien ihan parhaasta talvipäivästä!

Cynorian maastoestevalmennus kotona 10. toukokuuta 2012

Cynoria kävi siedättämässä Surku-raukkaa ties minkälaisiin pelokkeisiin:

Julia ja Surku vaikuttivat hyvin sopusointuiselta parilta heti alusta alkaen. Tammasta oikein näki, kuinka se yritti koko ajan ymmärtää, mitä ratsastaja siltä pyysi. Koska olin kuullut Julialta, että etenkin erikoisemmat estekoristeet olivat tammalle pieni ongelmakohta, olinkin koristellut kuuden maastoesteen pätkän mitä mielikuvituksellisemmilla härpäkkeillä. Ensimmäisellä kerralla Surku katsoikin rataa ihan ihmeissään korvat hörössä, ja väisti jo kaukaa heti ensimmäistä estettä. Pienen voltin avulla Julia sai kuitenkin huijattua tamman heinäpaaliesteelle, jonka olin koristellut riemunkirjavin, tuulessa lepattavin muovinauhoin. Yllättävää kyllä, pahin koetus tammalle oli tukkieste, jonka päälle olin kiinnittänyt oikealta näyttävät hirvensarvet. Sitä se ei kerta kaikkiaan meinannut suostua hyppäämään, ja toisella yrityksellä se lähes istuutui esteen eteen kieltäytyessään viime hetkellä. Kolmannella kerralla se kuitenkin loikkasi kammotuksen yli - ja varmuuden vuoksi nosti koipensa oikein ylös, ettei sarvipää vain nappaisi kiinni jalkoista.. Pari kieltäytymistä tuli ihan sen vuoksi, ettei Julia ehtinyt kunnolla mukaan hyppyyn, ja herkkänä hevosena Surku kai kuvitteli ratsastajan pyytävän sitä pysähtymään.. Kun Julia keskittyi tiukemmin oman kehonsa hallintaan, alkoi rata sujua puhtaasti. Onnistuneeseen suoritukseen oli hyvä päättää päivän treenit, ja Surku sai toipua pitkillä loppukäynneillä päivän henkisestä rasituksesta.

Vilan maastoestevalmennus kotona 1. toukokuuta 2012

Hypittiin pellolla Vilan valvonnassa vähän perinteisimpiä esteitä, mutta harjoiteltiin enemmän pikkujuttuja:

Surku, siinäpä surullinen nimi noin kauniille tammalle, ajattelin seuratessani ratsukon alkuverryttelyä. Julia ja Surku olivat hyvin yhteen hitsautunut pari. Pääsimme hyppäämään melko pian, ratsukko sai tulla erilaisia tarkkuusesteitä. Surku olikin hyvä niissä. Tamma hyppäsi sievästi turhia kiihtymättä tai tuijottelematta, siinäpä vasta hevonen! Vaikein este tammalle oli valkea maastoon ovelasti piilotettu muuri, jonka päällä kulki "laine". Sille Surku otti aina liian lyhyen ponnistustilan ja kolautti jalkansa. Pyysin Juliaa tulemaan reippaasti ryhdissä ja avustamaan tamman huolellisesti esteen toiselle puolelle, kohta se nimittäin alkaisi kieltää... Kommenttini sai ratsukon heräämään ja tietysti este sujui leikiten kun molemmat keskittyivät. Ratsukko sai palata tallille jäähdyttelemään. Kiitokset teille, ja onnea ja menestystä!

Kuulumisia 29. huhtikuuta 2012

Otettiin tänään irtautuminen arjesta Surku-otuksen kanssa. Aluksi kokeiltiin melkoista hurjastelua: päätin jättää pollen kokonaan varustamatta ja laittaa tammalle pelkän kaulanarun. Riimunarusta väsätty rinkula kaulassa oli toki jänskä juttu pikkutammalle, yritti ihmetellä sitä vaikka kuinka. Kentällä hetken sitä katseltuaan se kuitenkin unohti koko kapineen ja keskittyi seurailemaan puomeja ympäri kenttää heittelevää meikäläistä. Vanha vikeltäjä ponnisti kevyesti selkään (jakkaralta) ja aluksi tutkailtiin manuaaliohjauksen periaatteeita. Surku pelasi istunnalla yllättävän kivasti, ja tekipä hyvää treeniä omallekin tasapainolle kun ei ollut mitään hajua missä pitää käsiä. Yllättävän paljon tukea ohjakin antaa näemmä! Käynnissä saatiin jo jonkinasteisia väistöjä tehtyjä, ja kun sain jopa ohjattua tamman keskellä kolmea ravipuomia, päätin, että oltiin ehkä ihan hyvin perillä asioista! Niinpä siirrettiin raviin. Surku toimi tosi nätisti, mentiin puomiharjoituksia ja harjoiteltiin askellajin sisäisiä siirtymisiä. Sitten tamma heittäytyi ihan toiseksi elukaksi, se meinaan viisveisasi mitä mun istunta käski sen tehdä ja jolkotteli ympäri kenttää ihan tyytyväisenä. Puhisin selässä ihan onnettomana ja yritin käännellä painolla, pohkeella ja jopa kaulanarulla, mutta ei, siinäpä jolkoteltiin menemään. Lopulta sain Surkuun edes jotain rotia ja päästin käymään laukat läpi käyttäen pääty-ympyröitä ja niiden puomeja. Lopeltetiin extremeharjoitus ihan tyytyväisinä - onhan se ihan hyvä tietää, että on noin fiksu hevonen! Harvinaista käytöstä Surkulta, mutta ehkä se vain ajatteli, että kuskikin voisi opetella höntsäilemään...

Kuulumisia 18. huhtikuuta 2013

Huh huh, Surkun kenttäkausi on kirjaimellisesti avattu. Ja tamma on - kuten olen varmaan sen syntymästä asti hokenutkin - täysi luonnonlahjakkuus. Esteillä on vielä duunia, lähellä yhteistyön hiomista lähestymisten ja vauhdinsäätelyn kanssa, mutta maastoesteillä Surku jyrää kaikki. Se on lähes tulkoon peloton aina kilpailutilanteessa vaikka normaalisti jopa tukkieste saattaa aiheuttaa sydäninfarktin esioireita. Mutta ei, Surku muun muassa nappasi itselleen ykkössijan huhtikuun KERJ-Cupista vaikka kuski (köhköh) kämmäsi esteosuuden melkein täysin. Onneksi on huippuyritteliäs ja -reilu hevonen!

KERJ Cup Taikakuussa 15. huhtikuuta 2012

Superonnellinen kuski täällä moi! Mun ja Surkun CUP-neitsyys vietiin ja palkinnoksi saatiin sinivalkoinen rusetti. Kouluosuus meni aivan nappiin, oltiin siinä vaiheessa saman tien ykkössijoilla. Esteosuus taas ei mennyt ihan niin nappiin. Karla oli seuraamassa sitä suoritusta:

Jäin kytikselle verkka-alueen laitamille odottamaan, mitä kaksi katastrofia saisi aikaiseksi. Surku ei näyttänyt innostuneelta, toisin kuin joku kisakireä peevee tätiratsastajineen. Mitä tollaisetkin ihmiset tekevät kenttäkisoissa, joissa vakiharrastajat heittävät ronskia läppää ja pitävät hauskaa? Seurasin hetken puolikeulivaa ratsukkoa, kunnes keskityin kaksikkoomme. Vatipäiden tullessa ohi, huusin perään, että mites niitä hyppyjä, mutta jäin vastauksetta. Aha. Siinä vaiheessa kun Julia ja Surku kuulutettiin valmistautumaan eikä niitä hyppyjä oltu otettu, suutahdin ja siirryin radan varteen notkumaan. Kassu tuli jossain vaiheessa seuraksi ja kyseli, että mites verkka. Vastaukseksi riitti silmien pyöräyttelyä.

Surku tsekkaili semihuolestuneena "isoja" ja pelottavaksi koristeltuja rataesteitä, eikä Julian ilme paljoa kollegansa vastaavasta poikennut. Siinä oli ehkä ripaus kauhua enemmän, paha sanoa etäisyydeltä! Edellinen ratsukko suoritti ratansa ihan kohtuullisen nätisti, pientä sukeltelua mun silmään ratsastajan sekä hevosen osalta sarjalle ja oksereille. Sitten se kuulutettiin. Julia Käärme... Kärmeniemi ja Kärmeniemi Surusilmä... Silmät. Hyvä kuuluttaja.

Itse rata... Muutama peruseste ilman härpäkkeitä meni ihan nätisti, sitten Surku ryntäsi okserille vieden Juliaa 10-0. Tyrskähdin itsekseni saaden paheksuvia katseita viereisiltä kukkahattutädeiltä, jotka kauhistelivat "keskeneräistä ja villiä" tammaamme. Odotin mielenkiinnolla kolmoissarjaa, jonka väleihin menisi hyvällä tempolla kaksi laukka-askelta. Surku tuli kamalaa vauhtia – jotenkin etäisesti muistin sen kuskanneen joskus muakin, ja se matka päättyi aidan yli suoraan oripoikien tarhan pohjamutiin – ja Julia näytti säälittävältä yrittäessään saada ratsuaan siististi kontrolliin. Juliassa oli ehkä huvittavinta se, että vaikka hevonen veisi sitä aivan täysin, se ei ikinä alkanut riuhtomaan tai sahaamaan, vaan aina piti, and I quote, "näyttää siltä, että kaikki olisi kontrollissa ja siistiä, ettei tädit pääse jupisemaan". Mua nauratti hillittömästi kun ratsukko syöksyi ekan pystyn yli, meni välin yhdellä ja hyppäsi B-osan. C-osalle tultiin kaksi ja puoli laukka-askelta, ja Surkun hyppy näytti ex-ravuriraadon koikkaloikalta. Julia oli jossain vaiheessa siirtynyt kaulalle ratsastamaan – nauroin tässä vaiheessa ihan käsittämättömästi. Mutta uskokaa tai älkää, nollarata sieltä tuli.

Joo, se siitä, tuplanolla vedettiin. Aikakaan ei ollut mikään paha, mutta tipahdettiin kolmannelle sijalle. Silti olin ihan hurjan ylpeä mun reilusta kisakaverista - siis Surkusta, en Karlasta, huono kisahoitaja kun tällasia kirjoittelee - kun se hyppelehti esteet vaikka Julia 55kg hyllyi kaurasäkkinä satulan edessä... Maasto-osuus meni taas upeasti! Oli varaa jopa ravailla hissukseen, melkein piti ottaa käyntiinkin ettei otettaisi aikavirheitä. Loppusuoralla oli jo varaa tuulettaa, sillä nollamaastolla sijoituttaisiin ainakin kolmen kärkeen. Kun sain kuulla ykkössijasta, oli pakko ottaa mustasta tammasta tukea kun polvet veti niin vatkulille!